Ennen kuin voimme kunnolla alkaa matkaamme kohti Unix-herruutta, pitää meidän tietää, mistä puhutaan. Ja millä keinoin. Tässä oppaassa käytämme luultavasti melko epäyhtenäistä merkintätapaa erilaisille asioille, mutta käydään esimerkkejä tässä parhaamme mukaan.
Unix-maailma on täynnä näppäinyhdistelmiä: hyvin harva komentoriviohjelma edes tietää hiirestä. Monet ohjelmista ovat alkujaan kauan ennen kuin ohjainrasiat yleistyivät. Ja toisaalta tekstin kanssa peuhatessa on muutenkin hiirelle vähän käyttöä.
Kun esittelemme näppäinkomentoja ja -yhdistelmiä, on käytössä useampi erilainen merkintätapa. Syyksi valitsen tähän sen, että eri ohjelmistot ovat luoneet omia, vakiintuneita ilmaisutapoja merkitsemään näppäinyhdistelmiä. Koska ne eivät ole mitenkään vaikeita omaksua, niin käytän itse niitä sopivissa tilanteissa eri tavoin. Näistä merkinnöistä voi sen verran sanoa, että kulmasulkeisiin asetettava on Vi(m)-käyttäjien keskuudessa suosittu tapa, ja Emacs-puoli sitten suosii sulkeitta esitettävää muotoa.
- Ctrl
Tämä ohjausnäppäin kirjoitetaan tässä oppaassa jollain näistä tavoista:
<C-h> C-h
Esimerkissä ilmaistiin siis näppäinkomennon Ctrl-h painaminen.
- Alt (tai Meta)
Vanhoissa tietokoneissa ei välttämättä ollut Alt-nimistä painiketta, vaan puhuttiin jostain metasta, joka oli välillä konekohtainen. Tämä metanäppäin liittyy Esciin erityisellä tavalla:
<M-h> M-h <Esc> h ESC h
Ovat kaikki samaa tarkoittavaa. Ja erityisesti jos käytät jotain ssh-ohjelmaa, jonka kanssa Alt-yhdistelmät eivät tunnu menevän perille, niin kokeile painaa ensin Esciä, sitten vapautat sen ja painat lopuksi muuta yhdistelmää.
- Muut erikoisnäppäimet
Muissa tapauksissa pyrin käyttämään Vim-dokumentaatiossa suosittua tapaa esittää kaikki erikoiset merkinnät kulmasulkeissa, siis esimerkiksi seuraavanlaisia merkintöjä:
<CR> <Tab> <F1> <Up>
CR on Enter, eli Carriage Return. Siitä en tingi. Muut esimerkeistä ovat toivottavasti tuttuja.
Komentoriviltä käynnistetään ohjelmat tyypillisesti kirjoittamalla ohjelman nimi kehotteeseen ja painetaan enteriä. Ohjelmille on hyvin tavallista ottaa vastaan niinsanottuja argumentteja eli parametrejä. Parametrejä on karkeasti luokiteltaessa kahdenlaista sorttia:
- optiot
- Optiot ovat asetuksia, joilla ohjelman toimintaa säädetään yhden suorituskerran ajaksi. Ne annetaan tyypillisesti ensimmäisenä ohjelmanimen jälkeen, ja voivat olla joko yhden viivan ja yhden merkin mittaisia (ns. short option: esimerkki -a) tai kahden viivan kanssa olevia pidempiä sanoja (long option: esimerkki --add).
- tiedostonimet
- Useimmat ohjelmat ottavat vastaan tiedostoja, joita ne käsittelevät. On tavallista antaa tiedostonimet lopuksi. Useimmat ohjelmista ottavat enemmän kuin yhden nimen kerrallaan.
Otetaan ensin esimerkki:
$ ls -l hak
Ensimmäisenä on merkintäkäytäntönä käyttää dollarimerkkiä, koska sh-sukuiset shellit, siis valtaosa, käyttävät sitä kehotteessaan. Sitä ei kirjoiteta itse näkyville, ja se indikoi käyttäjän itse kirjoittamaa tekstiä. Tätä seuraa sitten yleensä ohjelman antamaa tulostetta. Komentoriviltä käytettäessä näet itse vastaavanlaista, joten tämän ei pitäisi olla vaikeaselkoista.
Esimerkkimme komennossa on siten kolme osaa, esimerkillisesti yksi kutakin: ohjelman nimi ls, ja ohjelmalle on annettu kaksi argumenttia: optio -l ja tiedostonimi (hakemistotkin ovat tiedostoja) hak.
Yleisempi esimerkki, joka valottaa kahta muuta merkintätapaa:
$ ohjelma [-a|-b] [-c] [FILE]...
Hakasulkeet [] ilmaisevat, että jokin asetus ei ole pakollinen. Sen voi siis jättää kokonaan pois. Putkimerkki | ilmaisee, että annetuista asetuksista vain toisen saa kerralla antaa. Kolme pistettä FILE-argumentin jälkeen tarkoittaa, että voit halutessasi antaa enemmänkin tiedostonimiä. Koska FILE on hakasulkeissa, ei ole pakko antaa yhtäkään tiedostonimeä. Tämän esimerkin ohjelmalle ei ole kokonaisuudessaan pakko antaa yhtään mitään, koska kaikki on hakasulkeissa. Kertauksen vuoksi:
- ohjelma FILE
- ottaa tasan yhden tiedoston
- ohjelma [FILE]
- ottaa vastaan 0-1 tiedostoa
- ohjelma FILE...
- ottaa yhden tai useamman tiedoston
- ohjelma [FILE]...
- ottaa mielivaltaisen määrän tiedostoja
Vielä yksi huomio: useamman lyhyen asetuksen voi halutessaan yhdistää yhden viivan taakse. Seuraavat kaksi komentoa tekevät saman asian:
$ ls -l -a -h $ ls -lah
Saatamme palata argumenttien semantiikkaan myöhemmin oppaassa, mutta tässäkin taisi olla jo tuhti annos ah niin vaikeata kielioppia.