Winzipit ja -rarit ovat kivoja ohjelmia, mutta eivät oikein toimi ilman graafista ympäristöä. Erityisesti ongelmallista on päivitysten hakeminen veppipalveluihinsa, jos ainut tuntemansa keino on lähetellä tiedostot yksitellen kotikoneeltansa palvelimelle. Se on hidasta ja voi tuottaa uusia ongelmia esimerkiksi väärien tai hankalien oikeuksien kanssa.
Unixeissa yleisin tapa koostaa useita tiedostoja yhteen tiedostoon on tar, eli terva. Useinhan toisiinsa tervatut esineet tuppaavat pysyäkin yhdessä. Tätä varten on ohjelma tar, jolla tehdään niinsanottuja tervapalloja tarball. Päätteenä käytetään yleensä .tar-päätettä. Toisin kuin Dos- ja Windows-maailmasta tuttu ZIP-formaatti, tervapallot eivät ole millään tavalla pakattuja tiedostoja. Yksinkertaistaen tar lyttää kaikki saamansa tiedostot peräkkäin pallon muotoon.
Mutta yleensä tätä pakkaamatonta tervapalloa sitten voidaan pakata, ja pakataankin. Unix-maailmassa nykyään suosituimmat pakkausalgoritmit (tai ainakin pakkausohjelmat) ovat gzip ja bzip2. Näistä kumpikin vastaa noin zip-tiedostojen pakkaustehokkuutta, bzip2:n ollessa hieman tehokkaampi. Toki se on myös vähän hitaampi sitten vastapainoksi.
Nämä tar-tiedostot sitten pakatussa muodossa saavat yleensä (tupla)tiedostopäätteen .tar.gz tai .tar.bz2. Joskus vanhempina aikoina nähtiin päätteitä .tgz ja .tbz vastaavasti.
Kun tämmöinen pallo sitten jostain ilmoille lentää, se yleensä halutaan purkaa pois. Ensin on viisasta tutkia, mitä se on syönyt. Puhutaan oikein tar-pommista, jossa viattoman näköinen pieni tarball sisältää sopivannimisiä nollamittaisia tiedostoja paljon, ja joka voi tuhota systeemin pahaa aavistamattoman käsissä. Tähän auttaa kun ensin katsotaan, minkänimisiä tiedostoja sieltä löytyy:
$ tar -tf TARBALL
antaa ilmoille listan tiedostoista pallon sisältä. Pitkää listaa varten kannattanee tuloste putkittaa less:ille. Voit halutessasi saada enemmän tietoja selville tiedostoista antamalla -v-läpän tarrille:
$ tar -vtf TARBALL | less
Huomiollepantavaa on, että asetuksien viivaa ei ole pakko kirjoittaa, jos annat niitä heti komentorimpsun alussa. Toinen tärkeä huomio on, että -f on ensiarvoisen ehdoton lähes kaikissa tapauksissa, joissa tarria yleensä käytetään. Aina tulee määritellä tiedosto erikseen. Moni menee ainakin luontivaiheessa vähän sekaisin asetuksien antojärjestyksestä. Sääntö on selvä: -f-flagia tulee aina seurata tarballin tiedostonimi.
Nyt, miten varsinaisesti puramme tarballin? Kunhan sen sisältö on turvallisen näköistä, voimme purkaa sen -x -flagin avulla. Jos (ja kun) kyseessä on pakattu tervapallo, meidän pitää antaa joko asetus -z (gzip) tai -j (bzip2) tarrille, jotta purkaminenkin onnistuu samalla kertaa.
Oletuksena tiedostot puretaan työhakemistoon, eli sinne, missä annat komennon. Kannattaa siirtyä kohdehakemistoon, tai luoda tyhjä väliaikaishakemisto, ettei tule sotkua. Ja purkamisesta esimerkit:
$ tar tf /tmp/testi.tar.bz2 ./foo ./bar $ ls fez $ tar xjf /tmp/testi.tar.bz2 $ ls fez foo bar $ tar tf /tmp/testi2.tar.gz ./FOO/auto $ tar xzf /tmp/testi2.tar.gz $ ls FOO auto
Siinäpä. Jos tarballin sisällä on alihakemistoja (kuten jälkimmäisessä esimerkissä), niin ne luodaan kuten kuuluukin.
Voit toki halutessasi määritellä kohdehakemiston, minne tar purkaa tiedostot, mikäli nykyinen työhakemisto ei kelpaa. Tämä on -C -flagin heiniä:
$ tar xjf testi.tar.gz -C autot
Jos tiedostojen alkuperäiset oikeudet ovat tärkeät, käytetään -p -asetusta (preserve permissions). Tämä voi joissain web-sovelluksissa olla tärkeä.
Tarballista voit myös purkaa vain osan tiedostoista. Tämä on aika työlästä ihmisen kirjoiteltavaksi, mutta jos tiedät tarkan tiedostonimen (helpoiten kopioitavissa tf-tulosteesta), niin voit antaa sen komennon loppuun. Tar tulee purkamaan vain sen tiedoston. Myös erilaiset jokerimerkit onnistuvat tietyissä puitteissa, tutustu tarin manpageihin.
Jos saamasi paketti loppuu päätteeseen .tar, voi olla, että sitä ei ole pakattu millään. Voit ensin koettaa file-ohjelman avulla tutkia pakkaamattomuutta. Tai sitten voit kokeilla ensin -z-flagin kanssa purkaa. Gzip on kuitenkin se yleisempi tapa pakata. Tar kyllä ilmoittaa kovaäänisesti, jos valitsemasi purkumenetelmä ei tepsi.
Käytämme purkuflagin sijaan -c (create) -flagia. Edelleen flagi -f on oltava! Lista tiedostoista annetaan lopussa rimpsuna. Voit antaa yksittäisiä tiedostonimiä tai sitten hakemistoja, tai useita hakemistoja. Tai erilaisia kokonaisuuksia. Esimerkki valaisee parhaiten:
# työntää koko hakemiston autot pakettiin $ tar cjf paketti.tar.bz2 autot/ # luennot-paketti sisältää maanantain ja tiistain materiaalit. $ tar czf luento.tar.gz luennot/ma.pdf luennot/ti.pdf
Edelleen -p toimii, jos tiedostojen oikeudet ovat merkitykselliset. Kuten huomaat, voit valita pakkaustavan samoilla asetuksilla kuin purettaessa. Ja tiedostonimi on määrättävä. Jos se tuntuu luontevammalta, voi toki paketin nimen antaa vasta viimeisenä näin:
$ tar cj pe.pdf la.pdf -f pitkäviikonloppu.tar.bz2
Vaikka tar onkin Unix-puolen de facto -pakkausmuoto, on joskus avattava niitä zippejäkin. Useimmissa Unix-systeemeissä on ohjelma zip pakkaamaan ja unzip purkamaan zip-tiedostoja.
Kuten odottaa saattaa, samanlaiset toiminnot löytyvät täältäkin kuten tarrin ympäriltä. Nämä esimerkit nyt valaiskoot tarpeeksi.
| Listaus: | unzip -l autot.zip |
|---|---|
| Pura tänne: | unzip autot.zip |
| Pura muualle: | unzip autot.zip -d Autot |
| Pakkaus: | zip autot.zip Mersu.png Bmw.jpeg |